Miten jakaa 14 tuntia kahdeksalle kuukaudelle?

Ammatillisella puolella puhutaan opintoviikoista. Neljätoista tuntia on noin puoli opintoviikkoa eli ei juuri mitään. Ajasta minulle kuitenkin maksetaan, ei vaivasta.  Mutta tällä palstalla en nurise – vaikka mieli tekisi – vaan kerron onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti kukaan työnantaja ei tämän blogin luettuaan saa ideaa soveltaa pedagogista kokeiluani omassa oppilaitoksessaan :)

Kesä on tulollaan ja vedet ovat vapaina. Moni lukijoista haaveilee jo veden varassa olemisesta: uimisesta ja veneilystä. Mutta monikaan ei tule ajatelleeksi, kuinka monta työtuntia opiskelijalta menee aikaa tuollaisen savolaisen, hämäläisen, summalaisen tai seabrightilaisen valmistukseen, puhumattakaan siitä, että rakentaa sata vuotta Vesijärven pohjassa nukkuneen hylyn pohjalta replikan (muuten ainut laatuaan Suomessa) tai kunnostaa käyttökelpoiseksi paatin, jonka kuka tahansa muu sijoittaisi juhannuskokkoon. Voin kertoa, että tunnit – tai vuorokaudet – lasketaan sadoissa.

Miten tämä liittyy 14 tuntiin ja eiliseen kukkutimuruseeni? No veneenrakentajat ovat vuosia nurisseet, miten motivaation puute vaikuttaa opinnäytetyöhön,  jos lukujärjestykseen merkittynä, noin kahden kuukauden aikana on raapaistava hieman pintaa ja selostettava juuri tuohon ajankohtaan sattuva veneenrakennuksen työvaihe, pieni siru kokonaisuutta. Kuka on kiinnostunut pelkästä maston valmistuksen yksityiskohdista? Entä jos juuri jakson aikaan et syystä tai toisesta – vaikkapa tilanpuutteen vuoksi – voi edes aloittaa? Ymmärsin yskän. Kun venettä valmistetaan, se tehdään useimmiten asiakkaalle tai itselle tyyliin “perinnöksi pojalleni”. Kohderyhmä ei todellakaan ole opettaja eikä edes tuleva työnantaja.

Kehittelin noin vuosi sitten venemiesten nurinoista toteuttamiskelpoisen sapluunan: Halukkaat opiskelijat voisivat dokumentoida koko veneen kahdeksan kuukauden aikana (siinä ajassa ehtii tehdä vähintään rungon…). Opiskelin kesällä 2008 pari viikkoa Moodlen oppimisympäristöä ja toimitin verkkoon kaikki ohjeeni. Ammattiopettaja innostui ja auttoi niiden muokkaamisessa veneenrakentajille sopiviksi. Verkkokurssi on sikäli mainio keksintö, että sitä tutkimaan opiskelija pääsee halutessaan vaikka keskellä yötä.

Lokakuussa veneenrakentajien ryhmä suostui kokeiluun, joskin hieman varauksellisesti. Kenelläkään ei ollut kokemuksia verkko-opinnoista. Mutta ei se mitään, sillä ei ollut minullakaan. Opiskelijat halusivat tavata säännöllisesti, vaikka emme juuri mitään muuta saaneet aikaiseksi kuin mukavaa juttelua. Verkossa oli välillä jotain tekstejä, aika vähän. Kurssin kautta kuitenkin oli helppoa lähetellä “miten menee”-viestejä. Opiskelijat pysyivät hereillä kirjallisen osan suhteen ja lähettelivät tavalla tai toisella kyselyjä ainakin tietoteknisistä ongelmista, joita yritin ratkaista. Siis yritin. Kurssin kautta lähetin tiedotteita ja sinne tallensin asiat, joita oli yhdessä sovittu. Tunnollisimmat jättivät luettavakseni pitkiä selostuksia venetyypin taustoista ja valmistuksen vaiheista. (Saatoin kommentoida niitä kotona sairauslomienkin aikana, jos tunsin itseni hylätyksi ja yksinäiseksi.)

Eilen opiskelijat esittivät tuotoksensa. Kaikki kunnia opiskelijoille, jotka ovat tehneet hienon urakan! Mutta kukkutimuruseni on se, että yksi veneerakentaja kertoi minun olevan ainoa opettaja, joka oikeasti on ohjannut heitä. Tiedän, ettei se voi pitää paikkaansa, mutta jos opiskelijan tunne on tuo, niin ehkä valmistumisen glamourista sirunen kimmahtaa sisääni ja uppoaa. – Tässä veneessä muuten on toinenkin potkuri, ammattiopettaja.

3 vastausta artikkeliin Miten jakaa 14 tuntia kahdeksalle kuukaudelle?

  1. Seppo Komulainen kirjoitti:

    Miten onkaan tärkeää tuo palkitseva palaute ja varsinkin silloin, kun se tulee tositarpeeseen tosimielellä!

    HUHUHHHUH… ihan pistattaa pelkkä ajatuskin.

    Toimin kerran eräässä yrityksessä, jonka johtaja kertoi, ettei työntekijöille pidä antaa ainakaan positiivista palautetta, vaan mieluummin jättää ilman tai korkeintaan moittia ties mistä, mitä vain suinkin keksii. Siinäpä johtamisoppia kerrakseen!!!

    Toista se on tuo voimaannuttaminen. Latistuksen mankelin käyttö kyllä hallitaan. Miten olisi kukoistukseen saattaminen. Pedagogien keskeinen tehtävä on oppilaiden kasvamaan saattaa ainakin suomalaisen kasvatusfilosofi Hollon mukaan.

    Voihan olla, että meillä on kiire ja kireä mieli. Silloin syntyy ehkä kirpeä kieli ja laulua falsetissa. Armeijassa karjuminen kuuluu kultuuriin. Opinahjoissa kuuluu kilkan kalkan takomisen ääni silloin, kun rauta on kuumaa. Ennen takomista on kuitenkin syytä suorittaa perusteellinen lämmitys hyvin palkein.

    Nyt vain kesää ja kärpäsiä vienon tuuleen kera!

    Terv. Seppo K – innokas ePässiläinen

  2. Hiulihei kirjoitti:

    Joo-o, ei pidä päästää duunareita tai opiskelijoita ylpistymään. Alkavat pian kuvitella olevansa jotakin, ja ryhtyvät vaatelijoiksi ja hankaliksi. Ehkä jopa keksivät uuden suunnan elämäänsä, eivätkä enää kaipaa ohjastusta. Mitäs silloin pomoilla ja opettajilla tehdään?

    Äläkä Sirkku ylpisty noista kehuista, sinulla on organisaatiossa monta pomoa, joiden pitää vielä päästä ohjastamaan sinua:)

  3. Alida Juliesse kirjoitti:

    Hieno johdatus Sirkku!
    Em. kommentteihin viitaten voisin lisätä sen, että harvoille sitä hyvää mieltään opiskelijoilta saadusta positiivisesta palautteesta voi edes näyttää. Se kun nimittäin on myös valitettavasti niin, että se suomalaisten kansantauti, kateus, pesii lähempänä kuin luulemmekaan…Ja missään nimessä emme saa näyttää olevamme muita kivempia, suositumpia, pätevämpiä jne. kuin eräät…Hyvä ne (lue:me :) ), jotka osaa asettua myös opiskelijan asemaan ja sitä kautta miellyttävään ja motivoivaan sekä ennen kaikkea aikaansaavaan opetus-oppimis -suhteeseen.
    Juu, eihän opiskelu ole viihdettä, mutta sen täytyisi olla viihdyttävämpää, viihtyisämpää…tuloksena paremmat oppimistulokset…oikeasti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.