Onko opettajan työssä tärkeintä liitutaulu, tietokone, oma persoonallisuus, kirjat, luokkatila…? Ei suinkaan. Ilman laadukasta ääntä sekä taitoa sen huoltamiseen ja käyttöön ei opetustyössä kauan viihdy.
Useimmilla opettajilla on kokemus tilapäisestä flunssan aiheuttamasta äänen menetyksestä. Moni tuntee ainakin yhden kollegan, joka on joutunut ääniongelmien vuoksi lopettamaan opetustyön. Vaihtoehtona on usein varhaiseläke tai ammatinvaihto.
Oma ääneni on kärsinyt vuosien varrella useista asioista: yhtäjaksoinen puhuminen päivätolkulla 8 t/vrk, puu- ja homepölyinen työympäristö, joskus jopa kokolattiamatot, ilmastointiongelmat, huono akustiikka, ergonomia mitä sattuu, astma ja allergiat, lopulta jopa vaihdevuosien ilot. Vielä vuosi sitten olin epätöivon partaalla. Miten ihmeessä voin enää opettaa? Mahdoton yhtälö? Paitsi että joskus toiveet toteutuvat.
Jokainen Opettaja-lehteä ja muita medioita silmäilevä on huomannut, miten verkko-opetus on vallannut elintilaa tavalliselta luokkaopetukselta. Omassa oppilaitoksessa emme ole olleet jäljessä- mutta emme edelläkävijöitäkään. Lukuisten virallisten ja vähemmän virallisten palaverien – sekä kuukausien puhumattoman sairausloman – jälkeen sain mahdollisuuden osoittaa oppimiskykyni Moodlen ja verkkopedagogiikan maailmassa: vähemmän puhetta, enemmän tekstiä.
Tässä sitä ollaan. Perjaintai-iltapäivän myöhäistunteina värkkään innoissani ohjeita verkkokurssin keskustelupalstalle osallistuville. Käyn myös melkein viikottain koulutuksissa, jotka natsaavat kokonaisuuteen. Olen pollea ja hymysuinen. Olen tarmokas ja pursuan uusia ideoita. Ihan kuin aloittaisin jotain uutta lukua elämässä.
Ääni on mikä on, mutta elämä jatkuu työntäyteisenä.
