Jos työpäivät ovat tasaisen mukavia, eivät kukkutimuruset erotu. Siitä johtuu tämän blogin kirjoittamisen tauko. Elämä on ollut ihanaa!!!
Mutta nyt on pakko kertoa: Unelmieni työpiste neljän naisen työyhteisössä päätyi toisen (mukavan) henkilön käyttöön. Syy jäi hieman epäselväksi. Ei siitä sen enempää. Muutin 15 metriä kauemmaksi, oven taakse.
Olen palellut viikon sisällä muistini mukaan enemmän kuin koskaan, sisätiloissa. Ulkona on tietysti ollut nämä pakkasen aiheuttamat autonkäynnistysjutut, joista olen selvinnyt harvinaisen avuliaan yksityisyrittäjähuoltomiehen avustuksella – ja uudella akulla.
Inhimillinen kärsimys ei ole ollut mielessä Suomen pakkassäiden päättäjällä tammikuun alkuviikoilla, ei myöskään niiden mielessä, jotka päättivät sijoittaa työpisteeni aulaan, jossa vetää ja puhaltaa pakkasella kuin olisi kylmäeteisessä. Varustus sisätiloissa: pitkät kalsarit, pitkähihainen paita, fliisikerrasto, villapaita, villasukat, talvikengät, toppapuku, villakaulaliina – taukoina sormille rukkaslämmitys.
Työskentely-ympäristössä ei ole moitittavaa: design-harmaa sermi erottamassa WC:n sisäänkäynneistä, iso tekokukka, kauniisti muotoiltu pöytä, kohtuullinen työtuoli, toimiva tietokone, pieni lamppu – luonnon valoa arvostaa kun sen menettää – kaksi sähköpatteria, jotka lämmittävät aivan vieressä olevaa kohdetta, paljon työskentelyni keskeyttäjiä. Kaikki halusivat tietää, miksi olen käytävässä ja kuinka voin työskennellä siinä viimassa (palo-ovi + ilmastointi). – Enkä voinutkaan.
Kirjoittaessani tätä olen muuttamassa toisen tai ehkä kolmannen (sisäpiirin juttu) kerran muutaman päivän sisällä. 11 muuttolaatikollista (kalusteet, tietokone sekä 25 vuotta materiaaleja ja muistoja) kulkee pihan poikki kauemmas ihanista työkavereista toiseen taloon ja toisiin maisemiin, mutta ei niin kauas, ettei sähköpostilla tai aacp:llä ulottuisi pikaisesti.
Kurkku on kipeä. Astma reagoi pölyyn, hikeen ja kuivaan pakkaseen. Ehkä myös stressiin. Miksi juuri minua koetellaan?
Mutta mitäs tässä ruikutan ja missä on se murunen?!
No se on se. KAIKKI ihmettelivät, mitä järkeä tässä oli. Siis ihan KAIKKI kylmäkaapin ohikulkijat ja minua vähänkään tuntevat. Omistan aivan mahtavat työkaverit. Eivät he ole materiaalia, vaan henkeä. He eivät vain huomaa, vaan oikeasti välittävät. Jos joskus tuntuu siltä, että mitä järkeä on tässä työssä ja muutoissa paikasta toiseen (en todellakaan ole ainoa), palaan elämäni viluisimpaan viikkoon, jossa sain elämäni eniten empatiaa. Enkä vähiten lähimmältä esimiesnaiseltani. Sitä kuumaa tomaattikeittoa en taida unohtaa koskaan!
Lämmin on rakasta – ja sisäinen lämpö parasta. Halaus kaikille ohikulkijoille!
JK Seuraavassa muutossa tulee olemaan vähemmän tavaraa ja joku muu pakkaamassa.
